Sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat riskit

Jokaisen taloyhtiön tilanne on erilainen
Jokainen taloyhtiö on erilainen, joten sään ääri-ilmiötkin vaikuttavat jokaiseen taloyhtiöön eri tavalla. Taloyhtiön riskeihin vaikuttavat mm. tontti, tontin kaltevuudet, puusto, ympäröivä kaupunkirakenne, rakennusmateriaalit ja rakennuksen muoto.
Jos esimerkiksi taloyhtiösi piha on asfaltoitu tai muulla tavoin päällystetty, riski sadevesien lammikoitumiselle ja tulvimiselle kasvaa. Jos taas taloyhtiölläsi on suuret ikkunat etelään ja pihalla ei ole puita, riski asuntojen ylilämpenemiselle on suuri. Mikäli taloyhtiössäsi on painovoimainen ilmanvaihto, asunnot ovat erityisen alttiita ylilämpenemiselle. Painovoimaisen ilmanvaihdon toiminta perustuu lämpöeroihin, joita helteellä ei ole.
Merkittävimmät riskit ovat helteet ja hulevesitulvat
Helsingin kaupunki on arvioinut, että äärimmäinen kuumuus (helteet) sekä rankkasateet ja niistä aiheutuvat hulevesitulvat ovat lähitulevaisuuden merkittävimpiä riskejä helsinkiläisille. Rankkasateen aikana vesi ei imeydy tai ohjaudu hulevesiviemäreihin riittävän nopeasti. Hulevesitulvien riskiä lisää vettä läpäisevien pintojen vähyys tiivistyvässä kaupunkirakenteessa.
Helteet aiheuttavat jo nyt terveysvaikutuksia, ja jatkossa hellejaksot pitenevät. Väestön ikääntyessä ja helleaaltojen yleistyessä yhä suurempi osuus väestöstä on haavoittuvassa asemassa – myös taloyhtiöissä. Löydät kaupungin raportin tästä linkistä.